Olin tänään mieheni kanssa psykiatrian poliklinikalla hoitokokouksessa. Kokoukseen osallistuivat lisäksi sairaanhoitaja ja lääkäri - lääkäri joka on kaiketi nyt minulle nimetty omalääkäri, vaikkemme olekaan tavanneet kuin kerran aiemmin. Kerroin olleeni yli neljä vuotta täysin oireeton ja miettineeni oireidenhallintaryhmän aikana onko minulla lainkaan tällaista sairautta, kun en varsinaisesti itseäni taudin kuvauksista ryhmässä mietityistä oireista tunnista. Lisäksi olen huomannut että ryhmässä muilla on paljon alhaisempi lääkitys, joten ehdotin sen asteittaista purkamista. Mieheni kertoi, ettei ole havainnut minussa mitään kaksisuuntaisen mielialahäiriön oireita koko yhdessäoloaikanamme, siis neljään vuoteen. 

Lääkäri antoi nyt luvan puolittaa masennuslääke Sertralin 100 milligrammasta puoleen, 50 mg:aan. Tällä mennään nyt kolme viikkoa, ja sitten tarkastellaan vointia. Jos se on edelleen hyvä ja normaali, lopetetaan Sertralin kokonaan. Sen jälkeen voimme päästä Ketipinorin purkamiseen. Olenpa tyytyväinen!

Puhuimme myös menneistä vauhdikkaammista jaksoista. Kerroin sellaisia olleen, mutta liitän ne itse siihen, että olen esimerkiksi valmistellut vapaaehtoistyönä opiskelujen ohessa isoa tapahtumaa, joka vei kaiken liikenevän ajan. Oli myös jakso, jossa minut irtisanottiin vuokra-asunnostani, koska vuokraisäntä halusi sen omaan käyttöönsä. Silloin hän myös pimitti minulta vuokratakuuni, ja koska olin ulkomaalaisena opiskelijana vieraassa maassa, olin aika heikoilla kun piti yhtäkkiä rahattomana löytää uusi asunto, Siihen meni muutama kuukausi ja etsin asuntoja vimmaisesti öisinkin netistä - opiskelujen ohessa. Kun viimein sain asunnon ja apurahan jatko-opiskeluuni, putosin. Itse olen tulkinnut sen niin, että lykkäsin väsymystä ja ahdistusta epävarmassa tilanteessa ja kun asiat lopulta selvisivät, ponnistelu loppui ja väsymys sai tulla. Silloin olin pari viikkoa aika maissa eikä paljon mikään huvittanut. Lopulta mieliala kääntyi kuitenkin paremmaksi kun sain levättyä ja toivuttua.

Itse näen että vauhdikkaammat jaksot ovat liittyneet paljoon puurtamiseen. En ole niiden aikan avarsinaisesti tehnyt mitään hulluuksia tai käyttäytynyt poikkeavasti. Ei ole ollut tuhlaamista, järjettömiä tempauksia, seksihurjastelua tai muutakaan maanisia piirteitä. Masennusjaksoja minulla on ollut varsinaisesti kaksi. Toisen aikaan olin lopussa ja nurkkaanajettu oltuani avo- ja avioliitossa väkivaltaisesti käyttäytyneen narsistisen alkoholistin kanssa kuusi vuotta. Tähän auttoi se, että pääsin hetkeksi turvaan ja lepäämään psykiatriselle osastolle. Levättyäni pari viikkoa sairaalassa löysin voimia erota ja lähteä maasta, jotta olisin varmasti turvassa. Toisen romahduksen syynä kymmenen vuotta myöhemmin oli se, että silloinen avopuolisoni jätti minut varoittamatta, selittämättä, kuin nallin kalliolle satoine kysymyksineni. Pakenin surua ja epätietoisuutta työntekoon, mikä johti 9 kuukautta myöhemmin vakavaan uupumiseen ja 2 viikon sairaalajaksoon. Silloin tulkittiin, että ankara työskentely oli ollut hypomaaninen jakso. Tästäkin palauduin kuukauden sairaslomalla. 

Lääkärin mukaan diagnoosia voidaan pohtia uudelleen mikäli lääkkeiden purkamisen jälkeenkin olo on hyvä ja vakaa. Puhuimme myös siitä, että minut jo noista ulkomailla opiskelun ajoista läheisesti tuntenut paras ystäväni voisi tulla seuraavaan hoitokokoukseen kertomaan omia vaikutelmiaan voinnistani viimeisten 15 vuoden ajalta. Pitääpä pyytää! Olen todella iloinen tästä uudesta suunnasta, lääkkeiden vähentämisestä ja mahdollisuudesta tarkastella diagnoosia uudelleen.